perjantai 28. lokakuuta 2016

Kun väsyttää kokoajan - 5 vinkkiä piristykseksi

Syksyinen pimeys on vaikuttanut meillä kummankin vireystilaan nyt vahvasti. Vaikka yöt nukuttaisiin kuinka hyvin niin silti tuntuu että päivät kuluvat silmät sikkurassa. Auringon paistaessa (kesällä) virtaa aina kummasti riittää ja mikäli se meinaa loppua, kipaisee vaan mukavalla aurinkoisella kävelyllä niin johan piristyy. Mikä siis neuvoksi kun kaamosmasennus uhkaa puskea päälle tai syysväsymys vaivaa?



1. Liiku

Vaikka sohvanpohja tuntuisi kuinka houkuttelevalta ja aamulla ei sängystä millään jaksaisi nousta edes töihin, olisi tärkeä mahduttaa jokaiseen päivään vähintään 30 minuuttia jonkinlaista fyysistä aktiivisuutta. Aamulenkki, ulkoilu lounasaikaan tai iltalenkki puolison tai ystävän kanssa piristää varmasti mieltä. Oli keli mikä tahansa ;) Viikossa on 168 tuntia, nappaa niistä pieni osa liikunnalle. Tutkimusten on osoitettu pitkäkestoisen kevyen kestävyysharjoittelun boostaavan mielihyvähormoni serotoniinitasoja tehokkaasti.

2. Syö hyvin

Keho tarvitsee energiaa pysyäkseen lämpimänä viileinä päivinä. Kun energiavarastot hupenevat, laskee ruumiinlämpökin ja jo se itsessään voi aiheuttaa väsymystä. Sanomattakin selvää, että ruokavalion tulisi sisältää runsaasti vitamiinipitoisia kasviksia ja hedelmiä.

3. Lepää

Jos veto on ihan pois, voi olla hyvä torkkua pienet "power napit" eli n. 20 minuutin päiväunet. Yöunien parantamiseksi älä laita makuuhuoneen lämmitystä liian kovalle kylmilläkään säillä vaan pidä huone hieman viileämpänä kuin muu asunto. Kääriydy peittoon ja nauti lämpöisistä unista, pää kylmänä ;) Myös meditointia voi käyttää samaan tapaan kuin päiväunia, jo 20 minuutin päivittäisellä meditoinnilla on osoitettu tutkimuksissa olevan samanlaisia vaikutuksia serotoniinitasoihin kuin liikunnalla.

4. Ota kaikki ilo irti valosta

Mikäli mahdollista, käy ulkona tankkaamassa valoa silloin kun aurinko hetken pilkahtaa, pikaisesti vaikkapa lounastauolla. Voit hankkia myös keinotekoista aurinkoa aamiaispöydän ääreen kirkasvalolampulla. Jo pieni hetki valossa tekee ihmeitä. Pieni reissu etelän aurinkoon saattaa toki toimia vielä tehokkaammin.

5. Täydennä vitamiineilla

Nykyään voi olla hankalaa saada kaikkia tarvittavia vitamiineja ja ravintoaineita ruokavaliosta. Erityisesti jos elät kovin kiireistä elämää, voi olla vaikea ehtiä koostaa tarpeeksi monipuolinen ruokavalio. Purkista saa kätevästi pientä täydennystä vitamiinivarastoihin. Muista erityisesti C- ja D-vitamiini, sekä rauta ja B12. Erityisesti jos noudatat kasvisruokavaliota.


torstai 27. lokakuuta 2016

Vegaaninen ei ole synonyymi terveelliselle


Kasvisruoan suosio on huimassa nousussa. Siitä onkin jo uutisoitu joka paikassa. Hienoa. Meilläkin luovuttiin lihansyönnistä vuosi takaperin. Toinen meistä ei ole koskenut lihaan ollenkaan vuoteen, toisella on ollut muutamia kanasattumia matkalla. Olen moneen kertaan iloinnut, kuinka helppoa onkaan syödä terveellisesti kun koostaa ruokavalion kasviksista. Ikäänkuin vahingossa tulee jätettyä kaikki prosessoitu moska pois.


Viikonloppuisin on sitten herkuteltu välillä, on tehty falafel-pitaa, pitsaa ja kebabia soijavalmisteista. Ei niin terveellistä, mutta kasvista. Vegaaneja meillä ei olla, mutta kasvispainotteista ruokavaliota noudatamme.


Nyttemmin homma on muuttunut mielenkiintoiseksi. Melkein helpommin meinaa vahingossa kaupassakin tarttua johonkin helppoon einekseen kun kulkee kasvistutkan kanssa pitkin kaupan käytäviä. Vegevaihtoehtoa nyt uusimpina löytyy mm. vihiksien, roiskeläppäpitsojen ja möttösten muodossa. On soijaproteiinisuikaletta, nyhtistä, härkistä... ja möykkyä jos jonkinlaista. Niistä helposti valmistaa itselleen vegeruokaa. Hyvän makuistakin sellaista.

Eriasia onkin sitten se, onko se oikeasti terveellistä enää. Prosessoituja, marinoituja, sokeroituja ja valmiiksi maustettuja kasvisruokia. Sipsikaljaveganismista on tullut ehkä jo huolestuttavankin suosittua. On muodikasta syödä kasvisruokaa, mutta kannattaisiko eläinten ja hyvinvoinnin lisäksi muistaa nyt myös se oma hyvinvointi?

Tässä on oikeasti terveellinen burgeri.

Gluteeniton ei ole terveellisen synonyymi, eikä ole vegaaninenkaan.

Mahtavaa, että veganismista ollaan tekemässä helpompaa, mutta miten olisi jos kuitenkin tehtäisiin sitä samalla terveyttä edistävästi. Ne parhaat palat löytyvät hedelmä- ja vihannesosastolta ja roiskeläppä on roiskeläppä, oli se sitten vegaaninen tai ei.

Tämä aihe alkoi mietityttää minua siksi, kun huomasin itse helpommin tarttuvani niihin helppoihin vaihtoehtoihin ja täten muuttavani ruokavaliotani vahingossa epäterveellisempään suuntaan. Kyllähän ne herkut aina houkuttaa, ja saa niitä välillä syödäkin, mutta ei kovin montaa kertaa viikossa.

-Natasa

maanantai 24. lokakuuta 2016

Elämäntapamuutos: Ennen ja jälkeen kuvat

Muutos lähtee sisältä. Tuloksia on toki helpompi ehkä ainakin ulkopuolisten ihmisten tarkastella ulkoisten muutoksien muodossa, mutta muutos lähtee sisältä ja tärkein muutoskin tulisi olla se sisäinen.

Hoikistuneiden reisien ja litteämmän vatsan tulisi olla muutoksen sivutuotteita, ei sitä mitä lähdetään ainoastaan ensisijaisesti tavoittelemaan.

Muutosta varten tarvitaan jokin syy eli motivaatio. Jos motivaationa ovat ainoastaan ulkoiset tekijät eli ulkoiseen olemukseen liittyvät tavoitteet tai jonkun muun mielipide, on pysyvä muutos usein tuhoon tuomittu jo ennen alkuun pääsemistä.Tärkeintä on se, että sinulla on hyvä olla ja että olet tyytyväinen itseesi. Sinun tulisikin olla tyytyväinen itseesi, siitä huolimatta minkä kokoinen tai näköinen olet. Se mihin muutosta kannattaa kuitenkin lähteä hakemaan, on tunne.

Ihminen on luotu liikkumaan, liikunta piristää mieltä. Samoin puhdas ja prosessoimaton ruoka tekee hyvää mielelle. Ihmisen mielihyvähormonista serotoniinista jopa 95% muodostuu suolistossa. Laadukas uni myöskin osaltaan vaikuttaa hormonitoimintaan alentaen stressihormoni eli kortisolitasoja. Kun fyysistä aktiivisuutta ei arjessa ole ja ruoka on mitä sattuu, niin olo on varmasti sen mukainen. Olet mitä syöt, miten nukut ja miten liikut.

Jospa niiden muutoskuvien, mittojen ja painon sijaan alettaisiinkin seurata omaa oloa ja kysyttäisi välillä itseltä: "mitä minulle kuuluu tänään?" Jos olo on loistava, itsetunto on huipussaan ja energiaa riittää, onko todella syytä rajoittaa syömisiään, pahoittaa mieltään tai pakottaa itseään mahtumaan pienempiin housuihin?

"Mutku mä vaan haluun olla laihempi" ei ole hyvä syy lähteä tekemään radikaaleja muutoksia ruokavalioon ja tapoihin. Ilman kunnollista syytä motivaatio katoaa pikavauhtia. Meillä on hyvin todennäköisesti vain yksi elämä täällä maan päällä, eletään se täysillä, ilman turhaa stressiä ja rajoituksia. Kun tuo hyviä ja terveellisiä asioita arkeen niin jää automaattisesti vähemmän tilaa niille epäterveellisille. Älä ruoski itseäsi "repsahduksista" vaan ole armollinen.

Ennen ja jälkeen-kuvien sijaan koitettaisiin ihastella toisten ennen ja jälkeen-fiiliksiä. Jos olo ei nimittäin muuttunut paremmaksi, muutoskaan ei ole ollut parempaan päin.

Itsekin olen joskus halunnut laihtua hinnalla millä hyvänsä, en vaan tiennyt miksi ja siksi siitä ei tullutkaan mitään. Sitten keksin miksi, ja tässä olen nyt.

Ennen: Melko onneton, aina väsynyt, huonokuntoinen ja vailla tulevaisuuden suunnitelmia. En tiennyt mihin pystyn ja uskoinkin oikeastaan ettei minusta mihinkään ole. Nyt: Onnellinen, energiaa  vaikka muille jakaa, paremmassa kunnossa kuin koskaan ja suuren suuria suunnitelmia tulevaisuuden varalle. Uskon että pystyn ihan mihin vain kun teen vaan töitä unelmieni eteen.

Nyt on sinun vuorosi. Miltä sinun ennen ja jälkeen-fiilis tuntuu?