maanantai 19. syyskuuta 2016

Kenet voi poistaa? | Who can I delete?

Unelmia kohti kulkeminen voi olla hankalaa, jos ei muista siivota välillä kaikkea roskaa pois elämästään. Roskalla voi tarkoittaa ihan fyysistä roskaa, niin kotona kuin kehossakin, mutta se voi olla myös henkinen taakka. Ihmisiä tai asioita jotka saavat pidettyä sinut menneisyyden otteessa, ikävissä tunteissa tai kaipauksessa. On kuitenkin erityisen tärkeä päästää vanhasta irti, jos haluaa todella edetä elämässään oikeasti johonkin.

Tänään, viikonloppuisen häähumun jälkimainingeissa (kuvia ja raporttia tulossa) ja kotia siivoillessa heräsi ajatus myös siivota muutama juttu pois elämästä. Sellaisia henkisiä taakkoja, ihmisiä pois elämästä jotka eivät ole tuntuneet olevan kovin kiinnostuneita minusta enää vuosikausiin, mutta henkisesti olen roikkunut heissä kiinni ja he ovat roikkuneet kaverilistallani facebookissa.



Joskus ihmissuhteista on vaan osattava päästää irti, erityisesti siinä vaiheessa kun ne ovat muuttuneet hyvin yksipuolisiksi ja erityisesti siinä vaiheessa, kun olet yrittänyt ottaa yhteyttä jo useampaan otteeseen ilman vastakaikua ja juttu aiheuttaa jo ihan mielipahaa.

Kavereita tuli siis tänään siivottua muutama pois kaverilistalta, sitä en ilkeyttäni tehnyt, vaan syystä että en ollut saanut noista ihmissuhteista yhtään mitään vuosikausiin. Tuli myös heitettyä pois jokusia sellaisia tavaroita pois komerosta, joita olen pyytäny niiden omistajia tulla hakemaan, mutta ei ole ketään kuulunut noutamaan. Exät jotka jostain syystä halusivat pysyä "kavereina" kanssani.. noh.. mielestäni kavereihin pidetään sitten yhteyttä jos kavereita kerran ollaan.

Paljon ihania uusia ihmisiä olen saanut parin vime vuoden aikana elämääni, sellaisia jotka haluavat elämääni kuulua. Nuo ihanat ja tärkeät ihmiset olivat myös osana suurta päiväämme viikonloppuna.


Vanhat taakat on lingottu helvettiin. Nyt on taas kevyempi olla. Ja te keidät poistin, ottakaa yhteyttä jos jossain vaiheessa haluatte kuulua taas elämääni. Katsotaan sitten uudestaan.

Ja vastaus siihen että kenet voit poistaa... ihan kenet vain haluat. Sellaiset energiasyöpöt ketkä eivät enää olemassaolollaan tuo sinulle iloa vaan enemmänkin vievät energiaasi.

---------------------------

I't can be a little difficult to go towards your dreams, if you have some spiritual burden to carry with you. Today I did a little house cleaning and some tidying up with my facebook friends list aswell. We got married on saturday so this was the best time to do this I think. Out with the "lets be friends ex's and other people who didn't make any contact with me during the past couple of years. Bye!

So who can you delete? Anyone you want to delete.

Mr & Mrs Höök, This guy I'll never delete.


-Natasa



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti