perjantai 29. huhtikuuta 2016

Vatsamysteerin onnellinen loppu?

Syksystä lähtien on tullut kokeiltua jos jonkinlaista ruokavaliota ja erilaisia liikuntamuotoja vatsani auttamiseksi. Ensin olin satavarma että ongelmien aiheuttajana oli kaikki tärkkelys, sitten epäilin gluteenia, olen epäillyt maidon sopimattomuutta, lopettanut lokakuussa lihansyönnin ja kokeillut lopettaa kahvinjuonnin kokonaan. En ole juonut alkoholia tänä vuonna juuri muutamaa viinilasillista enempää, edellisestä lasillisestakin on kulunut nyt pari kuukautta. Olin kokeillut  siis "kaikkea", mutta yhtä asiaa en ollut ottanut ehkä kuitenkaan tarpeeksi huomioon.

Gluteenitonta.

Kuulin jonkun puhuvan stressivatsasta, olinhan siitä aiemminkin kuullut, monta kertaa, mutta nyt siitä heräsi ajatus. Olisiko minun vatsani stressaantunut? Pahimmat vatsavaivat kun alkoivat viime vuonna erittäin stressaavassa elämäntilanteessa, ja siitä ne ovat tasoittuneet, mutta tuntuneet tulleen takaisin jäädäkseen. Ruokavaliooni tehdyt fiksaukset ovat auttaneet aina viikon tai pari, ehkä kuukauden, mutta vaivat ovat tulleet takaisin, silloin olen syyttänyt asiasta Subwayn patonkia tai jotain kaurahiutaleita joissa ei ollut "gluteeniton" merkintää. Aloin kiinnittää huomiota siihen milloin vatsaoireet olivat pahimpia. Vapaapäivinä vatsa oli yleensä jopa ihan hyvä ja toimi, mutta seuraavan työpäivän lähestyessä alkoi taas tapahtua tai olla tapahtumatta. Vatsa turposi vähintäänkin palloksi ja olo oli tukala. Vatsa turposi välillä muutenkin, yleensä silloin kun oli ohjelmassa jokin liikuntaharjoittelu, jota ei sitten syystä tai toisesta päässyt kuitenkaan toteuttamaan. Ahdisti. -Eihän tämä pömppö mihinkään lähde jos en käy lenkillä, jos en ehdi salille tai nyrkkeilytreeneihin, ajattelin. Sitten tämän kaiken lisäksi ahdisti ruoka, En tiennyt mitä söisin, kaikki kun turvottaa. Kaikesta tuli vaivoja. Stressiä stressiä stressiä siis...

Vaikka olen ajatellut löytäneeni mielenrauhan ja vaikka olen ajatellut että en nykyään "turhista" stressaa, taidan sittenkin "vähän". Stressaan opiskeluja, jotka ovat onneksi jo loppusuoralla, mutta täydellisyyden tavoittelija sisälläni ei anna armoa koepäivien lähestyessä. Olen stressannut töissä ja erään läheisen ihmisen sairastuminen on myös vienyt voimia. Olen stressannut sitä ettei ole aikaa liikkua.

Nyt olen tehnyt elämässäni ratkaisuja, jotka ovatkin jo heti vaikuttaneet myönteisesti vatsaani. Turvotus on laskenut, eikä ole tullut kauraleivän syönnin jälkeen takaisin. Olen voinut syödä vapaammin. Työn suhteen tein aika raskaan päätöksen. Vaikka tykkäsinkin työstäni liittymä- ja laitemyyjänä Soneralla, työt siellä loppuvat parin viikon kuluttua. Keskityn täysillä hyvinvointivalmennuskuvioiden kehittämiseen. Ja tuntuu olleen hyvä päätös. Ainakin vatsani mielestä tällä hetkellä, toivon että mielipide ei muutu.

Aamumasu.


Syömisien miettimisen lisäksi siis todella kannattaa miettiä myös vatsan "stressitasoa", eikä ainoastaan miettiä onko rusina tai ranskalainen pastilli FODMAP.

Onko sinun vatsasi onnellinen? Mitä muutoksia voisit elämässäsi tehdä vatsasi onneksi?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti